Tältä sivulta löydät tiedon järjestettävistä tapahtumista ja tiedotettavista asioista yhdistykseen liittyen.

Liittymällä yhdistyksemme jäseneksi, tuet rodun ympärillä tapahtuvaa harrastustoimintaa ja autat meitä järjestämään tapahtumia ja toimintaa rodun ympärille myös tulevaisuudessa.

18.8.2025

MiniMeets -etätapaaminen
Tiistaina 16.8. klo 20:00 alkaen
Teamsin välityksellä

Tapaaminen on suunnattu yhdistyksen jäsenten lisäksi myös muille rodusta ja sen ympärillä harrastamisesta kiinnostuneille.
Tapaamisessa on mahdollista esittää toiveita, haaveita ja ideoita koskien sitä, minkälaista toimintaa yhdistyksen toivoo järjestävän tulevaisuudessa ja tapaaminen tarjoaa vapaan matalan kynnyksen keskustelumahdollisuuden muista rotuun liittyvistä asioista toisten hevosihmisten kanssa.

Tapaaminen ei vaadi ennakkoilmoittautumista.
Kutsulinkki tapaamiseen jaetaan tapaamispäivän aikana yhdistyksen jäsenille sähköpostitse, sekä American Miniature Horse Club r.y.:n Facebook-sivuilla.

Tervetuloa mukaan!

7.8.2025

MINIRIEHA, joka oli suunniteltu pidettäväksi 16.8.2025 on peruttu vähäisen osallistujamäärän vuoksi! Ajatuksemme on löytää Miniriehalle uusi päivämäärä, joka toivottavasti sopisi paremmin osallistujienkin kalenteriin 🙂

1.7.2025

Minirieha 16.8.2025, Stall Anna

American Miniature Horse Club Finland ry ja Stall Anna järjestävät yhteistyössä koko perheen Miniriehan!
 

Minirieha
Lauantaina 16.8.2025 klo 10:00 eteenpäin
Stall Anna, Haarajoki (Tuusula)

Luokkien tarkemman aikataulut ilmoitetaan myöhemmin ilmoittautumisen päätyttyä.
 
Tapahtuman poni- ja hevosluokat järjestetään Stall Annan maneesissa ja keppihevosluokat piha-alueella.
 
Hevosluokkien tuomarina toimii Liisa Kaitala.
 
Kaikki tapahtumaan ilmoittautuneet saavat tarkemman kutsukirjeen sähköpostitse lähempänä tapahtumaa.

PONI- JA HEVOSLUOKAT:

Luokka 1a Match show, presented by Krafft
– avoin amerikanminiatyyrihevosille, hevonen voi osallistua vain kerran oman kategoriansa luokkaan
Luokka 1b Match show, presented by Krafft
– avoin alle 140 cm poneille ja hevosille, poni/hevonen voi osallistua vain kerran oman kategoriansa luokkaan

Luokka 2a Esteluokka (korkeuskilpailu)
– avoin amerikanminiatyyrihevosille, hevonen voi osallistua vain kerran oman kategoriansa luokkaan
Luokka 2b Esteluokka (korkeuskilpailu)
– avoin alle 100 cm poneille ja hevosille, poni/hevonen voi osallistua vain kerran oman kategoriansa luokkaan

Luokka 3a Hevosagility, prestended by Back on Track
– avoin amerikanminiatyyrihevosille, hevonen saa osallistua oman kategoriansa luokkaan max. kahden eri esittäjän kanssa
Luokka 3b Hevosagility, prestended by Back on Track
– avoin alle 140 cm poneille ja hevosille, poni/hevonen saa osallistua oman kategoriansa luokkaan max. kahden eri esittäjän kanssa

Luokka 4a Liberty
– avoin amerikanminiatyyrihevosille, hevonen voi osallistua vain kerran oman kategoriansa luokkaan
Luokka 4b Liberty
– avoin alle 100 cm poneille ja hevosille, poni/hevonen voi osallistua vain kerran oman kategoriansa luokkaan

Lue lisää luokista erillisestä pdf dokumentista: Minirieha luokkatiedot

HINNASTO:

Hevosluokat
15 €/luokka osallistumismaksu American Miniature Horse Club Finland ry:n ja Stall Anna Riders ry:n jäsenet.
20 €/luokka osallistumismaksu ei-jäsenet.
15 € toinen saman omistajan/esittäjän hevonen/poni
15 € saman hevosen/ponin toinen luokka

Maksu tulee suorittaa yhdistyksen tilille ilmoittautumisen yhteydessä 11.8.2025 mennessä.
Maksamaton ilmoittautuminen ei ole voimassa.

Keppihevoskilpailut
Ratamaksu 6 €/ratsukko, joka maksetaan kilpailupaikalla käteisellä, korttimaksuna tai MobilePaylla.

TILITIEDOT:

American Miniature Horse Club Finldand ry
FI67 5078 0820 2614 40
Merkitse tilisiirron yhteydessä viestikenttään luokan numero ja kirjain, sekä hevosen/ponin virallinen nimi.
Jos maksat useamman osallistumismaksun, eikä viestikentän tila riitä, laita tällöin viestiksi oma nimesi ja Minirieha 25 ja lähetä maksun tarkempi erittely sähköpostitse osoitteeseen amerikanminihevonen@gmail.com

ILMOITTAUTUMINEN:
Sitovat ilmoittautumiset maanantaihin 11.8.2025 mennessä. Tapahtuma on peruttu 7.8.2025.
Huomioithan, että ilmoittautumislomake on hevoskohtainen.
Voit kuitenkin ilmoittaa saman hevosen samalla lomakkeella useampaan luokkaan mutta täytäthän jokaisen hevosen kohdalta oman lomakevastauksen.

YHTEYSTIEDOT:

Hevos- ja poniluokkia koskevat kyselyt
Erja Heinämäki Salonaho / 040 1412412
amerikanminihevonen@gmail.com

Keppihevosluokkia koskevat kyselyt
Niina Laukkanen / 045 8092922
kepparitapahtuma@gmail.com

Päivä- ja yöpymiskarsinoita koskevat kyselyt
Anna Granberg / 040 5532799
anna@stallanna.fi

Lue lisää Miniriehan Facebook-tapahtumasivulta!

Tervetuloa Miniriehaan!

24.6.2025

Lähde mukaan Miniriehaan!
Lauantaina 16.8.2025 Stall Anna, Haarajoki (Tuusula)

Yhdistyksemme järjestää yhteistyössä Stall Annan kanssa tulevan elokuun aikana Miniriehan, johon tervetulleita ovat Amerikanminiatyyrihevosten lisäksi myös muunrotuiset ja kokoiset ponit ja hevoset.
 
Ohjelmassa on hevoskilpailuja laidasta laitaan monenlaiseen makuun, sekä keppihevoskilpailut lapsille ja nuorille.
 

Luokat:

Match Show 
– Amerikanminiatyyrihevoset
– Muut ponit ja hevoset alle 140cm
 
Estekilpailut (Korkeushyppy maastakäsin)
– Amerikanminiatyyrihevoset
– Muut ponit ja hevoset alle 100cm
 
Agility
– Amerikanminiatyyrihevoset
– Muut ponit ja hevoset alle 140cm
 
Liberty
– Amerikanminiatyyrihevoset
– Muut ponit ja hevoset alle 100cm
 

Amerikanminiatyyrihevosluokkiin osallistuminen vaatii hevosen rekisteröimistä AMHA:an.

Tarkemmat ilmoittautumisohjeet ja tiedot tapahtumasta julkaistaan 1.7.2025 yhdistyksemme nettisivuilla.

12.6.2025

Hevoset-messut 2025

 

Tampereella järjestettävät Hevoset-messut ovat iso hevosalan tapahtuma, jossa kävijöitä on ympäri Suomea. Tänä vuonna tapahtuma pidettiin 12.-13.2025 ja kävijöitä oli tapahtumajärjestäjän mukaan n.22 000!
 
Miniature Unicornsin minit olivat jälleen mukana messuilla ja tuttuun tapaan minit olivat omassa aitauksessaan osana Bäkkärin aluetta. Amerikanminiatyyrihevoset Fille, Nuutti ja Maya ovat tottuneita tapahtumakävijöitä ja tänäkin vuonna ne nähtiin useampaan otteeseen makoilen rauhaksiin omassa aitauksessaan.
 
Aitauksen ympärillä riitti kuhinaa ja ihastelijoita molempina päivinä ja oli hienoa jälleen jakaa tietoa amerikanminiatyyihevosista. Tapahtumasta riippumatta, jotkin kysymykset pysyvät vakioina, kuten esim. Mitä nämä ovat? Mitä näillä voi tehdä? Ihmiset ovat myös lähes aina yllättyneitä, että kyseessä on hevosrotu, ei poni ja että ne jaksavat vetää kärryissä aikuisenkin, kun taas kantokyky on luonnollisestikin melko rajallinen.
 
Bäkkäriosaston lisäksi olimme myös esillä Racing -areenalla, jossa Nuuti oli mukana lauantain rentoutumishetkessä ja Maya sitten sunnuntaina. Molempina päivinä järjestettiin myös ns. Meet & Greet, jolloin sai ottaa itsestään kuvia näiden herttaisten minien kanssa. Ja päästiinpäs vielä sunnuntaina Hankkija areenallekin, jossa kävimme edustamassa amerikanminiatyyrihevosia rotuesittelyssä.
 
Vauhdikas mutta silti positiivinen messukokemus kaikkinensa ja toivottavasti nähdään Tampereella taas ensi keväälläkin!
 
Kuvat: Heidi Lammi

31.5.2025

Ohjattu päiväretki Seitsemisen kansallispuistoon

Järjestämme ilmaisen ohjatun vaellusretken Seitsemisen kansallispuistoon, Ylöjärvelle lauantaina 26.7.2025.

Vaellus suoritetaan maasta käsin taluttaen ja mukaan ovat tervetulleita kaikki säkäkorkeudeltaan alle 100cm korkeat ponit ja hevoset rodusta riippumatta.
Alle 13-vuotiailla on oltava huoltaja mukana.

Reitti on pituudeltaan 6,5 kilometriä ja retken kesto on noin 3-3,5h tauon pituudesta ja kävelyvauhdista riippuen. 
Lähtö 12:00.

Matkan varrella pysähdymme syömään omakustanteiset eväät ja tarjoamme heinä- ja juomatauon myös hevosille.
Omat heinät ja vedet mukaan!

Tarkempi lähtöpaikka ja muut lisätiedot retkeä koskien ilmoitetaan osallistujille retkikirjeen ohessa.

Retken ohjaa Tatiana Pietilä, Lakialan minitallilta.
Tapahtumaan osallistuminen ei vaadi yhdistyksemme jäsenyyttä ja retki on maksuton.
Yhdistys ei tarjoa osallistujille vakuutusta.

Ilmoittaudu mukaan ja kysy lisätietoja sähköpostitse osoitteeseen bordizor@gmail.com

Ilmoita ilmoittautumisen yhdeydessä osallistujien nimet ja puhelinnumerot, hevosten määrä ja muut huomioitavat asiat mistä retken ohjaajan olisi hyvä olla tietoinen. (esim. epilepsia, diabetes tmv.)

Rajoitettu osallistumismäärä!

13.5.2025

Koko perheen miniatyyrihevospäivä

Järjestämme kaikenikäisille rodusta kiinnostuneille suunnatun miniatyyrihevospäivän, jonka aikana kolme tallia avaa ovensa eri puolilla Suomea rodusta kiinnostuneille puuhailemaan yhdessä Amerikanminiatyyrihevosten parissa.

Avoimet ovet-tyyppinen päivä järjestetään 14. päivä kesäkuuta kolmella tallilla, Dacabe-tallilla Kolarissa, Minitallilla Lakialassa ja Lukkarilan hevospalveluiden tilalla Soinissa.

Poimi sinua lähin kohde ja tule mukaan puuhailemaan ihanien Amerikanminiatyyrihevosten kanssa.
Ohjelma ja tekeminen vaihtelee yhteistyötallista riippuen, mutta jokaisella tallilla pääset rapsuttelemaan ja käsittelemään Amerikanminiatyyrihevosia, sekä oppimaan uutta rodustamme.

Tapahtuma ei vaadi ennakkoilmoittautumista.
Hinta: 5€/henkilö.

Maksu käteisenä paikan päällä.

10.4.2025

Hevoset-messut 12.-13.4.2025
Tampereen messu- ja urheilukeskuksella

Yhdistyksemme varapuheenjohtaja Erja on mukana Hevoset-messuilla Amerikanminiatyyrihevostensa Fillen, Nuutin ja Mayan kanssa.

Tule tutustumaan Miniature Unicornsin pisteeseen ja tervehtimään suloisia Amerikanminatyyrejä Bäkkärin alueelta.

Meet & Greet
Bäkkäri-lavan edessä
– Lauantaina 12.4. klo 13:10-13:35
– Sunnuntaina 13.4. klo 13:10-13:35

Rentoutus ja yhdessäolo-demo
Racing areena
– Lauantaina 12.4. klo 10:05-10:35
– Sunnuntaina 13.4. klo 15:40-16:10
Vetäjänä Terhi Oinaanoja, Natural emotions

Rotuesittely
Hankkija-areena
– Sunnuntaina klo 13:20-14:20

Iloista messuviikonloppua!

7.4.2025

Hallitus ja jäsenten roolit tulevalle kaudelle:

Puheenjohtaja / Erja Bäckman
Varapuheenjohtaja / Erja Heinämäki Salonaho
Sihteeri / Johanna Rasmus
Rahastonhoitaja ja jäsensihteeri / Sari Honkola
Markkinointi- ja tiedotusvastaava / Emilia Känsälä

Uutena jäsenenä yhdistyksen hallituksessa aloittaa Tatiana Pietilä.

10.3.2025

  • Vuosikokous
    Maanantaina 24.3.2025 klo 18:00-19:00

    Microsoft Teamsin välityksellä. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat.
    Vuosikokoukseen ovat tervetulleita kaikki yhdistyksemme jäsenet.
    Kutsulinkin saat ilmoittautumalla kokoukseen sähköpostitse osoitteeseen amerikanminihevonen@gmail.com
  • MiniMeets-etätapaaminen 
    Maanantaina 24.3.2025 klo 19:00 eteenpäin.
    Microsoft Teamsin välityksellä. Tapaamisessa on mahdollista esittää toiveita, haaveita ja ideoita koskien sitä, minkälaista toimintaa yhdistyksen toivoo järjestävän tulevaisuudessa. Myös omasta halukkuudestaan vapaaehtoistoimintaan voi ilmaista. Mahdollisuus matalan kynnyksen keskustelulle rodun ympärillä.
    Tapaaminen ei vaadi ennakkoilmoittautumista. Kutsulinkki jaetaan sähköpostitse tapaamispäivänä.

13.1.2025

Vuoden 2025 ensimmäinen MiniMeets -etätapaaminen
Maanantaina 10.2. klo 19:00 alkaen
Google Meetin välityksellä

Tapaaminen on suunnattu yhdistyksen jäsenille ja tapaamisessa on mahdollista esittää toiveita, haaveita ja ideoita koskien sitä, minkälaista toimintaa yhdistyksen toivoo järjestävän tulevaisuudessa, sekä ilmaista omaa halukkuuttaan lähteä mukaan järjestämään tapahtumia ja tempauksia vapaaehtoistoimijana.

Vuoden 2025 ensimmäisessä MiniMeets-etätapaamisessa käännämme katseet tulevaan kesään ja sen aikana järjestettäviin tapahtumiin.

Tapaaminen ei vaadi ennakkoilmoittautumista.
Kutsulinkki tapaamiseen jaetaan tapaamispäivän aikana jäsenille sähköpostitse.

Tervetuloa mukaan!

27.11.2024

MiniMeets -etätapaaminen
Torstaina 5.12. klo 19:00 alkaen
Google Meetin välityksellä

Tapaaminen on suunnattu yhdistyksen jäsenille ja tapaamisessa on mahdollista esittää toiveita, haaveita ja ideoita koskien sitä, minkälaista toimintaa yhdistyksen toivoo järjestävän tulevaisuudessa.

Tapaaminen ei vaadi ennakkoilmoittautumista.
Kutsulinkki tapaamiseen jaetaan tapaamispäivän aikana jäsenille sähköpostitse. Tervetuloa mukaan!

19.8.2024

Amerikanminiatyyrihevoset kiinnostavat vauvasta vaariin

Heinäkuun alussa yhdistyksemme kojun kulmalla kävi kova kuhina kun Amerikanminiatyyrihevoset Uljas ja Kepponen ihastuttivat messuväkeä Farmari-maatalousnäyttelyissä Seinäjoella.

Hevosten pieni koko, mutta siitä huolimatta hevosmainen olemus ja rakenne ihmetytti niin hevosihmisiä kuin muutakin messukansaa ja kiinnostusta rotua kohtaan tuntui löytyvän runsaasti.

Minikokoisten hevosten lisäksi ihmetystä herättivät minikokoiset varusteet, joita messujen aikana oli nähtävillä yhdistyksen kojun nurkalla.
Myös viereisessä tarhassa laiduntanut Shire-hevonen loi hieman perspektiiviä eri hevosrotujen moninaisuudesta.

Onnenpyörä pyöri lähes tauotta messujen aikana ja myynnissä oli myös yhdistyksen tekstiilejä ja arvontalaatikko täyttyi lipuista messujen edetessä.

Farmarissa messukävijöitä oli torstaina 31 000, perjantaina 28 000 ja lauantaina päätä huimaavat 32 000 kävijää!

Voit tukea yhdistystämme tilaamalla kannatustekstiilejä yhdistyksestämme!
Honkolan omat kasvatit, appaloosavärityksinen ori Uljas (vas.) sekä valkoinen ruuna Kepponen, vaativat rapsutuksia myös valokuvaajalta. Kuva: Vilja Vainio

31.7.2024

Järviseutu-lehti: Hurmureita minikoossa

Ovatko ponit aikuisille liian pököpäitä? – Soinilainen Sari Honkola hurahti hevosrotuun, jota harrastavat aikuiset

Järviseutu-lehti kävi tekemässä lehtijutun Soinilaisesta Amerikanminiatyyrihevosharrastajasta ja -kasvattajasta Sarista ja hänen Amerikanminiatyyrihevosistaan joita Honkoloiden tilalla asustaa tällä hetkellä kolme.

Lue koko juttu Järviseutu-lehdestä!

11.6.2024

American Miniature Horse Club Finland on mukana kesän suurimmassa maatalousalan tapahtumassa Farmari-maatalousnäyttelyissä Seinäjoella tulevana kesänä!

Tule ihastelemaan ja ihastumaan Amerikanminiatyyrihevosiin ja oppimaan rodustamme eläinosastolle.

Maatalousnäyttelyissä pääset tapaamaan ja tutustumaan meihin sekä yhdistykseemme, sekä näkemään lähietäisyydeltä Amerikanminiatyyrihevosia.

Esittelypisteellämme pääset myös ostamaan miniatyyriaiheisia tuotteita ja osallistumaan arvontaan.

Maatalousnäyttelyiden aikana pääset myös seuraamaan rotuesittelyä näyttelykehässä!